Vuosi 2017
Kiitos ja kumarrus
28.6.2017 Merimaskun teatteri teki viiden toimintavuotensa ennätyksen. Jo lippuvarauksien perusteella oli odotettavissa ennätyskesä, mutta lopullinen tulos yllätti odotukset. |
Merimaskun Teatterin uutisia
8.6.2017 Oli vuosi 2011, Merimaskun teatteria ei ollut vielä edes perustettu, kun Margit luuli tulleensa kahvinkeittäjäksi. |
1.6.2017 Merimaskun teatterissa on aina ollut mukana lapsia, niin nytkin. Anni Heleniuksen pikkusisko lähti ensi kertaa näyttämölle. |
21.4.2017 Ensin innostui teatterista vanhempi veljeksistä, eikä nuorempi tahtonut olla huonompi. Moni sekoittaa keskenään nämä veljekset kuin ilvekset. |
4.4.2017 Joskus pyhät päätökset on pakko perua. Viime syksynä vielä Kauko Pajukoski oli varma, ettei hän kesällä 2017 ole käytettävissä näyttelijänä. Tässä tapauksessa Kaukon houkutteli näyttämölle kiinnostava rooli. |
28.3.2017 Ensi kertaa Merimaskun teatterin lavalle nouseva Santeri osoitti jo lukuharjoituksissa sopivansa Juhanaksi kuin nyrkki silmään.
|
Tankki täyteen - maallamuuttajat
Moni muistaa 1980-luvun katsotuimman television komediasarjan Tankki täyteen. Tämän ensimmäisen tuotantokauden keskipisteenä oli huoltoasema, jossa ei juurikaan käynyt asiakkaita. Huoltoaseman oli ostanut Sulo Vilén "kun sai niin halvalla", kuten hänen vakiolauseensa epäonnistuneiden hankintojen kohdalla kuului.
Tämä Tankki täyteen maallamuuttajat tapahtuu aikana, jolloin huoltamo on pakkolunastettu ja edessä olisi muutto kaupunkiin, kuten vaimo haluaisi. Kaikki ei tietenkään suju Sulon kohdalla kuten etukäteen suunnitellaan. Aina eteen tulee jotain muuta, "kun sen saa niin halvalla".
Katso sivulta "Lehdistö" kuvia harjoituksista.
Varaamme oikeuden mahdollisiin muutoksiin
Pukujen sovittelua
Puvustus on yksi tärkeimmistä näytelmän toteutuksessa. Oikeanlaiset vaatteet auttavat näyttelijää rakentamaan roolihahmonsa. Alla muutama kuva vaatteiden ja rekvisiitan synnystä. Katso lisää kuvia harjoituksista.