Margit "huijattiin" mukaan teatteriin.

8.6.2017

Oli vuosi 2011, Merimaskun teatteria ei ollut vielä edes perustettu, kun Margit luuli tulleensa kahvinkeittäjäksi.

Kuka olet ja mistä tulet?

Margit Lehtinen ja Merimaskusta

Miten olet lähtenyt teatterin pyörteisiin?

Ihan vahingossa ilman minkäänlaista suunnitelmaa.

Mikä teatterissa kiinnostaa?

Yhdessä tekeminen. Ryhmään kuuluminen. Ja onhan se aika jännääkin.

Oletko ennen Merimaskun teatteria ollut jossain harrastajateatterissa. Missä, milloin ja mitä tekemässä?

En koskaan missään muualla kuin korkeintaan koulun näytelmissä.

Miten lähdit mukaan Merimaskun Teatteriin?

Vahingossa. Tytär osallistui ensimmäiseen näytelmään ja tulin mukaan kahvinkeittäjäksi tai niin ainakin luulin. Sen sijaan sainkin plarin käteen ja roolin. Niin kivaa oli, ettei ole vuottakaan jäänyt sen jälkeen väliin. Seitsemäs kesä menossa.

Mikä mielestäsi on hauskinta teatterin tekemisessä?

Ryhmässä tekeminen. Hyvä henki ja kivat kaverit! Siinä ollaan samassa junassa kaikki ja autetaan toinen toisiamme viemään esitys loppuun.

Tuleeko mieleesi jokin sattumus tai hauska tapahtuma teatterissa?

Tilannekomiikkaa esiintyy aika paljon.

Mitä odotat ensi kesältä?

Paljon naurua ja iloa. Sitä että katsojat palaavat arkeensa hymyssä suin ja kepein mielin.

Margit on vuosien varrella taipunut monenlaisiin rooleihin.
Margit on vuosien varrella taipunut monenlaisiin rooleihin.