Arkisto

Get Flash to see this player.

Seimen avajaisissa kävi yli kolmekymmentä henkeä
Seimi on valaistu joka ilta klo 16–22

Merimaskun Jouluseimi teatterin lavasteissa 2014

Merimasku-Seura ja Merimaskun teatteri ideoivat yhdessä seimen kesän 2015 Pikku Pietarin pihan lavasteisiin. Avajaiset olivat 3.12. ja paikalle saapui ilahduttavan paljon katsojia ihastelemaan seimeä. Illan pimeydessä loivat ulkotulet ja myrskylyhdyt tunelmaa. Tarjolla oli lämmittävää glögiä ja pipareita. Joululauluista valikoitui niissä olosuhteissa  pois "On hanget korkeat nietokset". Upean valaistuksen toteutti merimaskulainen Teknoaitta, kiitokset heille.

"Leijonan kesyttäjä" ja Pelle vierailulla

Eilen piipahtivat kuuluisat esiintyjämme "leijonankesyttäjä" ja Klowni Kollolan estradilla tarkastamassa tulevan esiintymispaikkansa. Molemmat kehuivat paikkaa erinomaiseksi sirkusesitykselle. Sunnuntaina 9.8. klo 14 tapaamme heidät.

Viikinkimarkkinat Merimaskussa


Merimaskun viidennet Viikinkimarkkinat onnistuivat lauantaina 31.8. loistavasti.  Väkeä oli raitilla puolelta päivin asti. Päivällä järjestyksenpidosta huolehti oma kyläpoliisi, joka pisti aina välillä pahimmat rähinöitsijät jalkapuuhun. Tuomion saaneet suhtautuivat hymyssä suin saamaansa rangaistukseen. Merimaskun Teatterin huligaaneja konstaapeli ei saanut jalkapuuhun sitten millään. Mokomat yrittivät vielä lahjoakin poliisia.

Tankki täyteen - maallamuuttajat 2017

Esite ja käsiohjelma avautuvat suuremmaksi klikkaamalla.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tulitikkuja lainaamassa 2016

Esite ja käsiohjelma avautuvat suuremmaksi klikkaamalla.

 

 

 

 

 

 

 

Pikku Pietarin piha

Juliste ja käsiohjelma avautuvat suuremmaksi klikkaamalla.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Otavasta itään

KÄTS 2014

PDF-tiedostotiedote ja käsiohjelma.pdf (780 kB)
KÄTS