Teatterikärpäsen purema opettaja

25.2.2017

Teatterikärpäsen pureman on moni saanut jo kouluaikana eikä sitä pääse pakoon sitten myöhemminkään. Näin on käynyt Pirjo Oksalle, joka on ensi kertaa mukana Merimaskun teatterissa.

Kuka olet ja mistä tulet?

Olen eläkkeellä oleva luokanopettaja -Pirjo Oksa-. Elämäntyöni tein Maskussa Kurittulan koululla. Työtyytyväisyyttä kuvaa se, että pysyin koko urani aikana samassa koulussa. Nykyisin asun Raisiossa.

Miten olet lähtenyt teatterin pyörteisiin?

Teatterikärpänen puri jo kouluaikana. Näin lähes kaikki kotikaupungin (Salo) teatteriesitykset eturivissä istuen. Suurin roolini oli lukioluokilla Prinsessa Ruususen hovineiti Leukoijan rooli. Puvustus saatiin Kansallisteatterista ja ohjaajaksi möreä-ääninen Mauno Blomqvist. Upea kokemus.

Mikä teatterissa kiinnostaa?

Teatterissa kiinnostaa kaikki. Jos kappale on tylsä, voi käyttää aikansa puvustuksen ja lavastuksen tarkempaan tutkimiseen.

Oletko ennen Merimaskun teatteria ollut jossain harrastajateatterissa. Missä, milloin ja mitä tekemässä?

1990-luvulla olin mukana Nutturlan kesäteatterissa Nousiaisissa. Sain tehdä upeita rooleja. Parhaiten mieleeni jäi Maria Jotunin Tohvelisankarin rouvassa itse rouvan rooli ja Lauri Kokkosen näytelmässä Laahus ompelijattaren esittäminen. Mielenkiintoisia naisia!

Miten lähdit mukaan Merimaskun Teatteriin?

Maikku houkutteli - olin altis!

Mikä mielestäsi on hauskinta teatterin tekemisessä?

Yhteistyö, into, halu tehdä hyvää työtä.

Tuleeko mieleesi jokin sattumus tai hauska tapahtuma teatterissa?

Kamalin kokemus esiintyjällä on vuorosanojen unohtaminen!!!!!!!!!!!!!

Mitä odotat ensi kesältä:

Aurinkoisia esityspäiviä - onnistumisia!

Pirjo odottaa kesältä aurinkoisia esityspäiviä - ja tietenkin myös onnistumisia.
Pirjo odottaa kesältä aurinkoisia esityspäiviä - ja tietenkin myös onnistumisia.