Venla Kuitunen kesän 2017 ohjaaja

12.12.2016

Venla Kuitunen on valittu Merimaskun Teatterin kesän 2017 ohjaajaksi. Katso Venlan mietteitä ja odotuksia ensi kesästä. "Olen ohjannut ensimmäisen kerran varmaan ala-asteella luokkakavereita koulun näytelmässä. Olin kamala pomottamaan, onneksi siitä on päästy yli!"

 

Kuka olet ja mistä tulet

Olen Venla Kuitunen, työkykykoordinaattori Turusta.

Miten olet lähtenyt teatterin pyörteisiin

1990-luvun alkupuolella olin isäni ja siskoni kanssa katsomassa Turun Lapsi- ja Nuorisoteatterin Teatro Tutti Fratellia kun teatterin pitkäaikainen aktiivi Reneé Lauren kysyi isältäni kiinnostaisiko tyttöjä teatteri. Ja kiinnostihan se. Ensimmäinen näytelmäni oli Tiina Puumalaisen ja Markko Heinosen ohjaama Kolme Iloista Rosvoa jossa esitin kauppiaan tytärtä. Seuraavana vuonna olinkin jo prinsessa Tähtisilmä Maire Sauren Kristallivuoren Salaisuudessa ja sen jälkeen Peppi Pitkätossu Dick Holmströmin ohjaamana. Voi sanoa että teatterikärpänen puraisi!

Mikä teatterissa kiinnostaa

Itselle tärkeintä on ollut aina hyvä yhteishenki ja mahdollisuus sukeltaa erilaisiin maailmoihin.

Missä ja mitä olet aiemmin ohjannut

Olen ohjannut ensimmäisen kerran varmaan ala-asteella luokkakavereita koulun näytelmässä. Olin kamala pomottamaan, onneksi siitä on päästy yli! Sen jälkeen ohjaaminen jatkui aikuisella iällä Turun Nuoressa Teatterissa ensin assistenttina ja sen jälkeen ohjaajana välillä yksin ja välillä yhdessä ystäväni Hanna Suurhaskon kanssa. Kaarinan lukiossa olen myös ohjannut muutamana vuonna musikaalin musiikkiteatterilinjan ilmaisutaidon opettajana toimiessani.

Mikä on ollut mieluisin produktio

Näyttelijänä ehdottomasti Turun Nuoren Teatterin Hair ja West Side Story. Ja Peter Pan. Oli Peppikin tosi kiva. Vaikea valita yhtä! Pieni Kauhukauppa oli hauska ohjata, samoin Pikku Vampyyri.

Miten löysit tiesi Merimaskun Teatteriin

Margit Lehtinen kertoi, että teatteri hakee uutta ohjaajaa ja kysyi kiinnostaisiko tauon jälkeen ohjata taas. Kiinnosti.

Mitä odotat ensi kesältä

Aikuisten ohjaamista ja paljon naurua! Työskentelen työhyvinvoinnin parissa koordinaattorina ja aikuisten ohjaaminen on siitä yhteydestä tuttua. Teatterissa olen kuitenkin ohjannut aikaisemmin lähinnä lapsia ja nuoria.